Tuntuuko, että illalla vaivaa väsymys kun päivän työt on tehty ja lapset on saatu nukkumaan? Puolison huomioimiseen ei aina riitä enää voimia, kun päivän ainoa oma hetki illalla menee seuraavan päivän menojen suunnittelussa. Älä kuitenkaan luovuta, lemmenliekkiä kannattaa pitää yllä pienillä teoilla.
Aamusuukko ja iltasuukko
Pienillä asioilla on merkitystä yhteisessä arjessa. Suukko illalla ja aamulla hyvänyön ja huomenen toivotuksen yhteydessä on kaunis ja yhteyttä ylläpitävä ele. Ainakin kerran päivässä on hyvä katsoa kumppania silmiin ja aistia hänen tunnetilansa. Kännykässä puhuminen ei välitä kumppanin tuoksua ja lämpöä. Halaus ja koskettelu ovat myös päivittäisiä herkkuja. Tuntuu hyvältä saada lämmin kosketus tai hymy kesken kiireiden.
Oma aika on akkujen lataamista
Perheen arjessa oma aika on usein kortilla, koska paljon aikaa menee perheen yhteisten asioiden hoitamiseen. Puolisoiden omat hetket ovat tärkeitä. Ne tuovat koko perheelle iloa ja elinvoimaa. Oma aika mahdollistaa itsestään huolehtimisen kokonaisvaltaisesti. Sooloseksikään ei onnistu stressaantuneena. Väsymys tukahduttaa erotiikan. Jos parisuhteessa tuntuu, että aika ei riitä yhteiseen tyydyttävään seksielämään, on hyvä ensin miettiä, onko puolisoilla riittävästi omia hetkiä ja sen jälkeen suunnitella yhteisiä hetkiä. Seksuaaliterapeutin vastaanotolla hoidetaan parisuhdetta ja suunnitellaan elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja molempia tyydyttävään seksielämään.
Eriikka Sailo
seksuaaliterapeutti
Vastaanotto Diacor Alppikatu
ajanvaraus: www.diacor.fi tai puhelin 09- 7750 800