Parisuhde kaipaa kukoistaakseen toisinaan ympäristön vaihtoa ja uusia virikkeitä. Yhteinen matka vaikka pariksi päiväksi uuteen ympäristöön voi sytyttää vanhan kipinän uudestaan. Toisen näkee eri valossa, kun ei puuhastella arkisessa ympäristössä. On aikaa toisilleen ja nautiskelulle.
Hedon Spa & Hotel sijaitsee Pärnussa, Viron perinteisessä kylpyläkaupungissa. Kyseessä ei ole perinteinen terveyskylpylä, vaan nautintojen talo, kuten paikan johtaja Sari Sopanen kylpylää kuvailee.
Kylpylä on rakennettu alun perin jo vuonna 1927 muta- ja muiden aikalaiskylpyjen ottamista varten. Muutama vuosi sitten virolaiset sijoittajat halusivat nostaa vanhan ajan kylpylän jälleen kukoistukseensa. Vuonna 2014 uudelleen avattu Hedon Spa sai kylkeensä myös uuden hotelliosan ja laadukkaan ravintolan. Vanha osa on suojeltu rakennus.
”Meillä asiakas voi koota itse ylellisiä hoitopaketteja. Jokaiselle asiakkaalle varataan kunnolla aikaa, eikä hoitoja anneta liukuhihnalta. Asiakas kohdataan meillä yksilönä”, Sopanen kuvailee.
Hoidot on nimetty erilaisten kylpylärituaalien mukaan ja valikoimissa löytyy esimerkiksi intialaisia ja thaimaalaisia hierontoja. Tarjolla ovat myös klassiset hieronnat, kasvo-, jalka- sekä käsihoidot.
Spassa on eteerinen tunnelma. Osasto on pienehkö mutta tyylikäs. Se jakautuu parin altaan kylpyläosastoon saunoineen ja Hiljaiseen spahan, jossa on mm. suolavesiallas. Viehättävässä puutarhassa voi myös kylpeä perennojen keskellä.
Paikka sopii pariskunnalle, joka haluaa omaa aikaa. Aurinkohuoneessa voi nautiskella aurinkolampuista ja kupillisesta teetä ennen ja jälkeen hoitojen. Jos ilma on viileä, voi Hedonin baarissa nauttia lasillisen lämmittävää takkatulen loimussa. Näkymät aukeavat suoraan valkoiselle hiekalle kohti merta.
Upea miljöö ja aktiviteettejä
Syksyn tullen Pärnu rauhoittuu vilkkaasta rantakaupungista hiljaiseksi, mutta tunnelmalliseksi pikkukaupungiksi. Valkoisten hiekkarantojen kupeessa rehottavien hopeapajujen ja ajan patinoimien puutalojen ohi kulkiessa tuntuu kuin olisi toisessa ajassa. Täällä jos missä voi rauhoittua nauttimaan rakkaansa seurasta ja romanttisesta ilmapiiristä.
Tekemistä kaipaaville Pärnussa löytyy silti taidenäyttelyitä, konsertteja sekä golf- ja tenniskenttiä. Kaupungista löytyy myös hyviä ravintoloita. Hedon Span kaksi ravintolaa ovat tasokkaita. Akord-niminen bistrotyyppinen ravintola houkuttelee kokeilemaan erilaisia makuyhdistelmiä. Aterian voi räätälöidä itse erilaisista osista, aivan kuten kylpylän hoidotkin. Konsepti on Hedon Span itse kehittämä.
Fine dining ravintola Raimond kuuluu puolestaan 50 parhaimman virolaisen ravintolan joukkoon ja tarjoaa upeita makuelämyksiä paikallisten tuottajien raaka-aineista.
Hedon Spa & Hotel ei ole perinteinen terveyskylpylä; huoneet ovat ylellisiä sänkyjä myöten laatua ja nautiskelua hakeville. Koko paikka huokuu rauhallista nautiskelua.
Romantiikan nälkäiset voivat myös varata kahden vuorokauden mittaisen Romantiikka-paketin. Siihen kuuluu mm. Hiljainen spa, kuohuviiniä omassa huoneessa, kaksi erikoishierontaa, illallinen talon ravintolassa sekä vielä pieni lahja lähtiessä.
Tämän jälkeen voi jo kohdata toisen uusin silmin. Kipinä on sytytetty.