Kampaajani soitti ja kysyi minua hiusmalliksi, teemana oli ”seksikäs keski-ikäinen nainen”. Ilahduin kovasti, koska rakastan kaikkea hemmottelua ja huomiota, jota kampaajalla saa. Teema aiheutti pienen henkilökohtaisen kriisin, koska tajusin sillä hetkellä olevani muidenkin silmissä keski-ikäinen nainen.
Kampaamo oli viikonloppuaamuna täynnä iloisia naisia. Toisia meikattiin ja toisille soviteltiin kuvausasuja. Kyselin nuorelta kampaajalta päivän teemasta ja hän vastasi reippaasti kirkkaalla äänellä: ”Te keski-ikäiset naiset olette meille hyviä asiakkaita, kun teillä on vakituiset työpaikat ja näin ollen varaa käydä säännöllisesti kampaajalla. Nuoret eivät käy.”
Ahaa, nyt ymmärsin, mitä seksikäs keski-ikäinen nainen tarkoittaa, se tarkoittaa maksukykyistä. Tämä tosiasia oli pakko niellä. Katselin ympärilleni ja näin upeita naisia. Kaikki aikuisia ja itseensä tyytyväisiä, rauhallisia, jokainen omalla tyylillään.
Upea, seksikäs nainen on sinut itsensä kanssa, hänen ei tarvitse enää kysellä lupaa keneltäkään, eikä mihinkään. Aikuinen nainen uskaltaa sanoa ei, mutta uskaltaa myös nauttia asioista, joita itse pitää tärkeänä.
Seksikkyys on mielentila ja energiataso, joka huokuu ympäristöön lämpimänä energiana. Ei tarvitse enää pukeutua verkkosukkiin saadakseen tuntumaa omaan seksuaalisuuteensa, mutta toki voi sen tehdä jos haluaa. Tärkeämpää on kuitenkin löytää oma nautinto, josta energia kumpuaa.
Milloin viimeksi hellit itseäsi itse ja annoit itsellesi aikaa hemmottelulle ja hyville ajatuksille?
Itsensä hemmottelu on muutakin kuin hyvä kirja. Omaan kehoon tutustuminen kannattaa aina. Sen jälkeen onkin ihana nauttia lasillinen viiniä ja käpertyä lämpimän viltin alle lukemaan hyvää kirjaa tai katsomaan lempiohjelmaa. Viikoittainen oma hellyyshetki on ihan huippujuttu, josta kannattaa pitää kiinni ja suositella muillekin.
Aikuisen naisen seksuaalisuus voi puhjeta uudelleen kukkaan, kun antaa itselleen mahdollisuuden omaan nautintoon. Seksuaalisen haluttomuuden takana voi olla tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi aikuisena ja tasaveroisena kumppanina. Tarpeetkin ovat voineet muuttua vuosien aikana. Oman kumppanin kanssa on hyvä käydä keskustelua suhteen seksuaalisesta tilanteesta. Molempien tarpeista ja haluista.
Pieni seksuaalinen päivitys voi olla paikallaan toimivassakin parisuhteessa. Seksuaaliterapeutin vastaanotolle voi tulla yksin tai yhdessä päivittämään omaa tai parisuhteen seksuaalista tilannetta.
Nauttikaa itsestänne ja elämästä upeat aikuiset naiset!
Eriikka Sailo
Pari- ja Seksuaaliterapeutti
www.eriikkasailo.com
Sailo on toiminut pari- ja seksuaaliterapeuttina, kätilönä, terveydenhoitajana, kipusairaanhoitajana ja työterveyshoitajana